Meripelastusseura uutiset

Jenny Wihurin matkapäiväkirja 5, 10.-12.5.

14.5.2015

Pelastusristeilijä Jenny Wihuri suorittaa pitkän koulutuspurjehduksen eteläiselle Itämerelle ja Pohjanmerelle touko-kesäkuun aikana. Matkaa ja miehistönjäsenten kuulumisia voi seurata matkapäiväkirjassa.

Rakas päiväkirja, kirjoittelen tällä kertaa täältä Saksan rannikolta Sassnitzista. Lähdimme sunnuntaiaamuna meripelastajaporukalla Helsingistä lentokoneella kohti Kööpenhaminaa. Ensimmäisenä tehtävänä Kööpenhaminassa oli löytää Jenny Wihuri paikallisen purjehdusseuran satamasta. Siellä meitä odotti iloinen SAREX-porukka ja samalla tehtiin ensimmäinen miehistönvaihto.

Ensimmäisen reissupäivän vietimme satamassa huoltotöitä ja ruokatäydennyksiä tehden, illalla kävimme ravintola Lynettenissä syömässä ja rentoutumassa. Pertsan ilta huipentui vielä geokätköilyyn ja hän palasikin alukselle vasta muiden mentyä nukkumaan.

Aurinko herätti meidät seuraavana aamuna ja matkaan kohti Ruotsia päästiinkin lähtemään klo 0900. Aamupäivällä nähtiin paljon tuulimyllyjä (Ei muuten ihme, että tuuli...) ja harjoiteltiin ohjaamotyöskentelyä matkalla Falsterbokanalenille. Matkalla ihailimme upeita rannikkomaisemia ja ruotsalaisia naisia (Miehet!). Ystadin kuvankauniiseen rannikkokaupunkiin saavuimme iltapäivällä noin viiden aikoihin. Aluksellamme sattui välittömästi murha, mutta onneksi Wallander saapui hätiin. Hänen lisäkseen meitä olivat vastassa paikallisen meripelastusaseman edustajat, jotka tarjosivat vieraanvaraisesti satamansa palveluja käyttöömme (Lisäksi Pertan parturipalvelut palvelivat 50m säteellä aluksesta). Ennen päivällistä tehokaksikko Ville ja Teemu antoivat näytteen toimeliaisuudestaan käymällä lenkillä, pesemällä Jennyn BB-kyljen ja käymällä uimassa sataman edustalla. Illalla kävimme vielä ihastelemassa kaupunkimaisemia, kunnes uni alkoi painaa silmiä kiinni.

Tiistaiaamu alkoi jo totutulla rytmillä ja irroitimme köydet Ystadista yhdeksältä. Seuraava päämäärä olisi Sassnitz, jonne saapuisimme noin kolmelta iltapäivällä. Matka suuntautui kohti etelää ja reitti oli varsin yksinkertainen, ensimmäinen käännös tehtiin Sassnitzin edustalla noin 50 meripeninkulman ajon jälkeen. Matkan aikana harjoittelimme tutkan käyttöä ja alusliikenteen seuraamista. Sassnitzissa pääsimme tutustumaan paikalliseen meripelastusasemaan sekä -alukseen. Ilta kului leppoisasti tämän viikon ensimmäisiä syntymäpäiviä juhlistaessa (Onnea Tumppi!).

Kirjoittelen taas parin päivän päästä. Heippa!

Ville ja Saara

Tekninen toteutus: W3 Group